"sit kun olin pakannu laukun ja olin menossa ovesta ulos niin äiti kysy et mihin sä olet oikein lähdössä.
se oli varmaan unohtanu tai jotain.
sanoin sille et lähen laikan luokse avaruuteen.
no yllätys yllätys se kysy sit et no miks.
vastasin et se on yksin niin kuin minäkin ja varmasti huolii kaverin."
istumme molemmat surkeassa tavarakasassa keskellä huonetta.
kasassa on sekaisin meidän kummankin tavaroita.
minun steppikenkäni, kirjeeni ja postimerkkini.
sinun rumpukapulasi, makuupussisi ja rastashampoosi.
tai no, en tiedä.
tavaraa on niin paljon.
kirkasvalolamppu on päällä.
minulla on maantiedon kirja, koe on huomenna eikä kiinnostusta lukemiseen ole tipan tippaa.
sinä olet aukaissut paksun kirjan, jossa on ainakin nyt niitä kauan kaivattuja charlie parkerin biisejä.
hei avaruuskoira, löysin taas kakkosvitosen.
sänkykin on ihan sekaisin.
en ole pedannut sitä taas muutamaan päivään.
------
oksat ovat lehdettömiä ja alastomia, tavallaan en ole yksin ja tavallaan kuitenkin olen.
jotkut kutsuvat sitä ihmisen metafyysiseksi yksinäisyydeksi - minä vain tyydyn etsimään rahaa joka kolosta ja jättämään hienot nimitykset muille.
en jaksa enää pukeutua, löydän itseni yhä useammin likaisissa vaatteissa, collegehousuissa ja hupparissa jonka hihassa on tuntematon ruskea tahra.
hiuksiakaan en ole pessyt moneen päivään.
pienessä sisäisessä neuvotteluhuoneessa pelätään marraskuuta ja pidätetään hengitystä kun se alkaa.
lasketaan päiviä siihen että se loppuisi.
sitten voidaan taas huokaista helpotuksesta ja jatkaa elämää niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
-----------
piu pau come on and love me now laulaa nina persson ja istumme edelleen hamaan tulevaisuuteen asti lattialla ja sanot minua avaruuskoiraksesi ja järjestelet kaikki englanninkieliset pokkarini uuteen järjestykseen ja kerrot kaikkia sellaisia typeriä juttuja joita olet lukenut jostain kuvattomasta. sytytät kynttilöitä ikkunalaudalle ja piirrät minulle myöhäisen synttärikortin. niin tosiaan, täytin seitsemäntoista vuotta, mihin se hävisikään, säilömuistin lokerikkoihin, keität teetä joka jää juomatta ja sekava tavarakasa kasvaa vaan, sytytät huoneeseen auringon aamulla kun annat minun nukkua ja kaiken valua hiljaa eteenpäin, kaipaan pysyvyyttä ja jäämistä, ajatusten tavoittamista ja sellaista, apua, sana katosi taas, hävitän nykyään kaikki sanat.
avaruuskoira.
Minä ja Ville Ahonen - Juoksen niin kauan
