149

niin sitä tulin vaan tänne sanomaan että tuolla sataa lunta mun kumiteräsaappaille eikä mikään tunnu enää miltään
ja sitä että hyvää vauhtia muutun jyrätyksi
ja hautaudun tänne, kumisaappaineni lumen ja harmaan lammasviltin alle olmeilemaan
leikkasin mun tukan pois ja annoin tukkojen tippua lattialle

elomme vaelluksen keskitiessä
ma harhaelin synkkää metsämaata
polulta oikealta poikenneena,
sanotaan jumalaisessa näytelmässä.

oon päätynyt ytimeen,
tai ainakin lähemmäs sitä kuin koskaan.
siihen maisemaan, josta ne kaikki väreilevät kuvat ja se sama tyhjyyden tunne tulevat
ja niihin ranskalaisten viivojen perässä lukeviin lauseisiin, joista tässä koko hommassa nyt ihan salee on kysymys
kumpa voisin jäädä ja miettiä
mutta ei
on jatkettava työtä ja noustava

ja siitä mun pitäisi kiittää
istua alas ja sanoa että kiitos
kiitos
mutta sormet on ristissä kun sanon sen

148

"en ole koskaan maistanut karambolaa, vaikka olen useasti sellaiseen törmännyt, sanoin ja huomasin silmäni periferiassa niskasi ojentuvan kohti.
olin juuri kääntymässä ottamaan vastaan suudelmasi, kun horisontti kalpeni valkoiseksi ja paineaalto vei sinut pois."


loppumaton myrsky vyöryy mun sisällä
en tiedä jätänkö pisteitä vai pilkkuja sulle tai muille
istun rautaportailla ja itken kuin pieni lapsi joka huutaa äiti laita se vaippa
mutta ei äiti laita
ja mä vaan itken ja itken ja itken kunnes kosminen yksinäisyys on tässä ja nyt
sen jälkeen on turha enää yrittää etsiä leffoja joita jaksaisi katsoa tai kirjoja joita lukea
koska paineaalto on pyyhkinyt kaiken pois ja mun huone on ukraina ja oon päästäinen ja kannan sinivalaan pulmia mun leukapussissa