82

jean sibelius on kirjoittanut päiväkirjaansa:
elämäni kulkee duurissa.
siksi uuden sinfonian teemakin kulkee C-duurissa.

...ja juuri nyt minun ympärilläni kaikki elävät olennot ovat C-duurissa ja C-duuri säteilee niiden loistavista lamppusilmistä ja avoimista sieraimista suoraan ihohuokosiini, jolloin minäkin näytän kirkkaammalta ja valovoimaisemmalta kaiken loputtoman ilomyrskyn keskellä, joka repii seinät ja talojen katot taivaalle heilumaan ja lävistää yläselkäni auringonsäteillä.
minäkin minäkin minäkin haluan rakastaa mutta silmäluomeni eivät vain nouse ylös

ja niin hitaasti viha putoaa olkapäilleni ja vierii niitä pitkin alas, olkapäilleni jotka ovat jo saaneet vähän väriä, viha iskeytyy täydellä voimalla asfalttiin ja jää kauemmaksi minusta joka askeleella.

autotkin ovat tänään hitaita ja varjot niin pieniä ja muurahaiset niin sekavia ja maailmanhistoria niin käsinkosketeltavaa, kevät tunkeutuu korvakäytäviini ja kainalokuoppiinni, hey I like you, stay in my life please

josmäsuljenmunsilmäteioomitäänpahaa
juoksenkultaisellahiekallaaurinkorantaa

81

musiikki tuli takaisin sinä päivänä kun näin valveunia hiekkasärkistä kuunnellessani haitarinsoittoa. 

hiekkasärkkien reunat olivat sortuvaisia, ne romahtivat jalkojeni alta matalaan veteen, haroin sormillani virtaavaa ilmaa pysyäkseni pystyssä. 

merta jatkui loputtomiin, horisontti näytti ristipistotyöltä jota on vaikea saada loppuun koska tietää että paljon on vielä tekemättä eikä periaatteessa ole välttämätöntä päästä loppuun asti. 

olin alusvaatteisillani, olkihattu keikkui liian tyhjässä päässäni reikäisenä ja venyneenä. 

kädessäni oli jonkin linnun sulka, halusin viedä sen ruotsiin ja uskoin jopa todella että se olisi mahdollista. 

ruotsi oli tuon ristipistotyön laidalla, hiekkasärkän toisessa päässä, monien asioiden taitekohdassa. 

jos nyt ottaisin vauhtia ja ponnistaisin hiekasta eteenpäin ja hyppäisin korkealle. 

voi, se olisi niin lähellä. 

musiikki tuli takaisin sinä päivänä kun vesipulloni oli rypistynyt ja haluton. 

istuin vanhassa nojatuolissa ja tunsin kuinka aallot alkoivat taas liikkua sisälläni ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen. 

teroitin korvani ja kuulin kuinka linnut lauloivat ranskalaisia liedejä puissa. 

silmäluomieni takana teevesi kiehui ja pystyin taas mittaamaan näitä iänikuisia katuja pää pystyssä. 

se tuntui aivan siltä kuin olisin unohtanut monta kielelleni pyrkinyttä sanaa yhtäaikaa, aivan siltä kuin ne kaikki  sanat olisivat räjähtäneet päässäni yhtä aikaa jatkuvaksi liikkeeksi jonka tahditin ennen metronomin avulla. 

216, 120, 60. 

olen melko varma, että musiikki tuli takaisin jo sinä eräänä yönä. 

minua laulatti niin kovasti tutuilla kallioilla, pyörin ympyrää ja lauloin väsyneenä mä haluun antaa mielihyvää, päässäni pyörivät erilaiset konsonantit ja mieleni teki pestä perunoita ja kaikki tuntui kokonaiselta, taivaan vetoketju oli auennut pääni päällä ja avaruus oli vähän aikaa lähellä. 

avaruus joka oli samalla kuin kohtu. 

olin hassuttelutuulella niin kuin niin monesti ennenkin, vedin naamarin päähän ja hurjastelin ja revittelin käyttämällä mielenkiintoisia ilmaisuja. 

silti minusta ei ollut mihinkään ja seuraavan päivän olin vain vihainen ja yksinäinen. 

mutta tiedätkö mitä ystäväni? 

tärkeintä on kuitenkin se että musiikki palasi takaisin. 

että ruutupeitolle sataa nyt kyyneleitä taas uudestaan kun painan cd-soittimen play-nappulaa. 

että suklaalevy kuluu hitaasti pala palalta ja nytkin on puolet vielä jäljellä. 

että minulla on vähän ikävä jotakuta ja että joku ihan vähän kaipaa minua. 

että kaupungit eivät liikkuneetkaan kartalta toisiin suuntiin kun käänsin selkäni. 

että on kevät ja kevät ja näen taas väreileviä kuplakuvia laiturista ja heikosta hämärästä. 

että 

että 

että 

ttä 

ttä 

tä

ä 

Regina Spektor - Eet

80

kysyin äidiltä että ottaisiko se minut takaisin kohtuun jos haluaisin.
kohdussa olisi kohtuullista.
lämmintä ja mukavaa ja aina ruokaa tarjolla.
pimeää ja voisi olla rauhassa ja sellaista.
loputonta unta jossa tapahtuisi kaikkea hauskaa.

äiti sanoi että olen liian iso mahtumaan enää kohtuun.
raajani ovat kasvaneet viime kerrasta.

79

aurinko lämmittää selkää ja reisiä jotka kuultavat silkkihousujen läpi 
blues saa kaiken tuntumaan joen suvannossa seilaamiselta 
aittojen sängyissä itikoiden rakastelualustoina lojuneet peitot tuulettuvat kevätpäivän välittömyydessä 
puutarhamultasäkin täysinäisyys hävittää kasvoiltani vihaisen ilmeen, jonka piti kaiken järjen mukaan pysyä siinä vielä kauan 
bless my heart 
bless my soul 
hanget eivät enää kanna punaisia kumisaappaita
sormistani irtoava iho haluaa ennakoida minua odottavaa suurta muutosta ja entisen taakse jättämistä 
ei ennustuksiin saisi uskoa 

78

tänä yönä nukun pois monia asioita. 
asioiden pois nukkuminen voi joillekin tarkoittaa kuolemista, muuttumista tomuksi kaduilla rientävien ihmisten tasaista tahtia liikkuvien jalkojen alle.
lehdissä lukee ketkä kaikki ovat tällä viikolla nukkuneet pois.
minun nimeäni ei lue siellä, koska en aio kuolla.
vaikka aionkin nukkua pois.

kun minä nukun ajatuksia ja tunteita pois, suljen silmät ja asiat, jotka täytyy nukkua pois, katoavat.
se on ihan eri juttu kuin kuoleminen.
valon leikitellessä viattomasti valkoisilla seinillä, monet seikat murskaantuvat unissani pihatiellä.
loputtomat ajatukset, joita en edes muista ajatelleeni.
häpeän puna nousee kasvoilleni, kun isovarpaani painaa rasahtaen maahan keskustelunpätkän, jota käytäessä olen ollut väsynyt ja kommunikaatiotaidoton.
mutta se haihtuu nopeasti, sillä ikävät asiathan katoavat unessani.

haen sisältä kosteita, valkoisia lakanoita ja ripustan niitä pyykkinaruille epävarmoin käsin.
jos en voisi luottaa edes niihin, jos ne putoaisivat maahan tai yhtäkkiä alkaisi sataa räntää ja kaikki muuttuisi kaurapuuron näköiseksi, sellaiseksi joka on ollut hellalla monta tuntia? 
ei, mitä turhia.
hyvin ne asettuvat, auringon valo heijastuu niistä, kaikki riittää ja tiet ovat avoimia ja kuivia, ruokaa ja ystäviä ja hiljaisuutta on tarpeeksi ja aina on pyykkiä jota pestä ja asioita joiden vuoksi nukkua.
uusia ideoita jotka itävät mukuloita perunamaalla.

kymmenen tunnin jälkeen olen mielissäni.
enkä edes tiedä minne kaikki ydinjäte ja tuulettimeen hajoava paska on loppusijoitettu.
ei ainakaan lähelle minua.


 

77

"hei kaikki kuulijat. 
tämä on säälittävien alkukeväiden radio-ohjelma. 
kenties istut nyt siinä pöydän ääressä, tyhjä kaakaomuki edessäsi, sotkuiset hiukset hajallaan. 
ehkä mekossasi on auringonkukkia tai muita kasveja, kuvioituna eri puolille vartaloasi. 
ikkunassa, josta katsot nyt ulos, on linnunkakkaa. 
etkä muista, milloin olisit viimeksi istunut tämän pöydän ääressä yksin. 
ihmettelet vieläkin, miksi et painanut puhelimen vihreää luuria yhdenkään nimen kohdalla. 
miksi ylipäätään olet siinä? 
mikset ole toteuttamasssa oikeaa tehtävääsi? 
tekemässä töitä itsesi ja muiden eteen, rakentamassa pohjaa josta unelmasi voivat kasvaa? 
juuri nyt joku rikkoo niitä. 
etkä sinä tee mitään, istut vain ja kuuntelet tätä puhetta ja riiputat silmäluomiasi. 
nyökkäilet perässä ja tuijottelet samalla hymyilevää (poika?)miestä tiskin takana. 
koko ajan pilvet vain vaeltavat ja peittävät auringon ja tummentavat talojen katot. 
asfaltti kastuu. 
koko ajan kello on liian paljon, koko ajan olet vain tyttö jonka sukkahousuissa on liian monta reikää ja joka säikähtää omia ajatuksiaankin, jos ne vähänkin kopauttavat päälakea ja huutavat: 
päästäkää meidät ulos!

huh, kuinka se pelottaakin! 
mutta jos nyt olet todennut tämän radio-ohjelman olevan juuri sinua varten, voit kuunnella sen rauhassa loppuun ja sitten vaikka mennä tunniksi soittamaan. 
ehdit hyvin, tunti on kuitenkin loppujen lopuksi pitkä aika, vai mitä? 
mutta palataan seuraavan biisin jälkeen asiaan. 
pysy kanavalla. 
ja mikä tärkeintä, muista hengittää. 
tämä on säälittävien alkukeväiden radio-ohjelma." 

 
 

76

viime yönä tein keittiön pöydällä olevista leivänmuruista saaren, joka muistutti vähän madagaskaria. 

se oli vähän saman muotoinen, mutta ei yhtä pitkä. 

saarella vallitsi diktatuuri.

diktaattorina oli suuri juustonpala, joka oli myös lojunut keittiön pöydällä. 

juustonpalan hirmuhallinto oli hyvin epäreilua leivänmuruja kohtaan ja sisälsi paljon terroria ja aivopesua. 

tämä johti siihen, että pieni joukko urheita leivänmuruja ja muutamat epäsuosioon joutuneet juustonpalan virkamiehinä toimineet pienemmät juustonpalat lähtivät maanpakoon ja ajelehtivat ajopuiden mukana kaukaiselle saarelle, jonne he perustivat siirtokunnan. 

tunsin itseni jumalaksi ja päätin tappaa diktaattorijuustopalan halkaisemalla hänet kahtia juustohöylällä. 

tunsin suurta iloa, kun hirmuhallitsijan veri tahrasi meren, jonne hänet upotin. 

keittiönpöydän alla eläneet kalat söivät hänet. 

valitettavasti suuren johtajan kuolema johti juustonpalavirkamiesten väliseen kiistaan saaren seuraavasta hallitsijasta. 

yksi juustopaloista suunnitteli jo vallankaappausta leivänmuruarmeijan tuella salaisissa tapaamisissa, joista sovittiin puhelimessa koodikielen avulla.

siihen en olisi suostunut. 

se olisi ollut aivan liikaa siviileille, jotka eivät olleet tehneet mitään väärää. 

eivätkä pienet ja heikot leivänmurut jaksaisi välttämättä uida tai ajelehtia uuteen siirtokuntaan tai rakentaa meren yli siltaa, joka veisi sinne. 

jumalallista ylivaltaani käyttäen päätin, että maailmanloppu on tulossa. 

keräsin kaikki leivänmurut ja juustonpalat ja heitin ne tyhjään oluttölkkiin, joka oli vieressäni pöydällä. 

en erotellut saaren asukkaita heidän tähänastisen elämänsä perusteella. 

kaikki saivat mennä samaan paikkaan. 

en jaksanut miettiä, olisiko oluttölkin pohjalla hauska asua. 

ajattelevatko leivänmurut ja juustonpalat sellaisia asioita? 

tyydytettyäni yhtäkkiä hyökänneen raa'an vallanhimoni tuntui mukavalta mennä nukkumaan. 

en kyllä olisi jaksanut olla jumala aamuun asti. 

miten jotkut ylipäätään jaksavat sellaista?