kuumailmapallosafari masai maran yllä.
tasman-jäätikkö.
avioliittomarkkinat marokossa.
sulkeutunut mustangin kuningaskunta tiibetin rajalla.
tongan kuninkaan syntymäpäiväjuhlat.
kanadalainen kansallispuisto, jonne ei pääse mitään tietä pitkin.
minä alleviivaan kaiken, minkä olen jo nähnyt.
riemukaaren, buckingham palacen, savonlinnan oopperajuhlat.
kuulakärkikynällä tulee syviä, sotkuisia ja kiemuraisia viivoja.
tuntuu että olen unohtanut noin puolet paikoista.
tai jos ne ovatkin kadonneet kartalta, ihan niin kuin minä tuijottaessani yksin tyhjää maisemaa, takertuessani aamulla tyynyyn epätoivoisena tai ottaessani oven takana seisovat jehovan todistajat vastaan ilman housuja?
mietin, alkaisivatko kaikki nuo paikat näyttää viidensadan paikan kohdalla ihan samanlaisilta.
kyllästyisinkö lopulta niihin kaikkiin, haistattaisin pitkät maailman monipuolisuudelle ja piiloutuisin makuuhuoneen oven taakse?
jäisin sinne tai ostaisin omakotitalon ja koiran?
menisin alttarille ja sanoisin tahdon?
huidon ajatukset pois.
aamuyöllä talot ovat melkein mustia, verhot valkoiset, naapurin tytöt käyvät tupakalla.
toteamme, että amerikkalaisella orkesterileirillä on kivaa koska siellä voi saada uusia ystäviä ja ehkä jopa potentiaalisen seurustelukumppanin.
mummo on sanonut että tässä suvussa naiset eivät rakastu.
joku on lukenut ajatuksiani ja ostanut joulutorttutaikinaa ja luumuhilloa pakastimeen.
sekunnit kuluvat, haaveet muuttuvat, kertaan vanhaa ja näen ympärilläni uusia rakennuksia ja uusia kasvoja joihin en aina tiedä kuinka suhtautua. miljoonia kyyneleitä ja kadonneita muistikuvia, NN ei tullut koskaan takaisin koska hän antoi aina muiden unohtaa itsensä ja sai joka kerta uuden miehen rakastumaan itseensä bussissa. laivat ovat lähteneet satamasta ja minä olen vielä täällä, minne tahansa menenkin ei mikään ole kuin ennen, ja se vähän jännittää. joku roikkuu käsivarressani ja kuiskaa hiljaa että älä mene, jää vielä vähäksi aikaa, en halua nyt mitään muuta. kalenterini täyttyy kuin ylitsepursuava lavuaari, olen iloinen enkä ole, mietin niitä kaikkia satoja paikkoja ja voisin haluta viettää hetken niissä kaikissa ja palata kotiin tuhat kertaa viisaampana. lasi rikkoutuu, tuoli kaatuu, onni on hetken paikallaan ja läikähtelee mehukannussa. minäkin olen paikallani, olen vieressä ja nurkassa, tyrnimarjan värinen kaulahuivini lämmittää ja marraskuussa on kirkasta, outoa valoa, tähtiä ja kainaloita.
tänä aamuna eräs tyttö alkoi kävellä portaita hitaammin koska tunsi ettei ole tarvetta kävellä yhtään sen nopeammin kuin mitä tarvitsisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
sano jotakin