kävelin pitkin jalkakäytävää tennarit täynnä kiviä.
kun aikaisemmin pienetkin asiat tuntuivat suurilta, niin nyt kaikki suuretkin asiat tuntuvat pieniltä.
laukkuni täyttyy ja muuttuu raskaaksi.
lopulta en enää jaksa kulkea ja nukahdan junaan.
arvuuttelen kuinka moni näkemistäni kasvoista on leikannut tai kasvattanut hiukset.
ei, mitään odottamatonta ei tapahtunut.
mitkään haaveet eivät käyneet toteen.
hiukseni ovat yhtä takkuiset kuin ennenkin.
olen yhtä nälkäinen tunteille kuin ennenkin.
"käykö niin, että jossain vaiheessa se lakkaa tuntumasta pahalta?
ei itketä tai pelota se ettei saa ketään mukaansa."
tänään tämä kaupunki ei nujerra minua.
enkä minä itsekään nujerra itseäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
sano jotakin