27. huhtikuuta 2013

124

minusta tulee soittajatyttö
vaikka aurinko räjähtäisi
ja kaikki suomen ja fysiikan lait menisivät uusiksi sekunnissa
ja vaikka en osaisi mitään

onneksi se tuntuu hyvältä ajatukselta
ja syyllisyys hautautuu pohjavesien ja maakerrostumien alle vähäksi aikaa


silti jokin kalvaa
kun enkelinsiivistä putoaa höyheniä peittoni päälle samalla kun nukun
ne siivet olivat rikki jo autossa
kello on sekaisin ja maisemat näyttävät oudoilta
toisilta planeetoilta
hikeä vuotavilta ihohuokosilta


ja sitten kävelen sulaneella kadulla
ei ole rahaa eikä aikaa katsella ympärille
ja vaikka hetki sitten menin kanssasi kahville
niin se olikin kai harhaa
sinulla oli ruma takki ja liian suuret kengät
ja lopulta kaikki muuttui virraksi ja vedeksi ja mielenterveys otti hittiä eikä ollut jäljellä enää muuta kuin puhelin joka ei soinut ikinä eikä ollut edes iphone eikä sillä voinut pelata mitään pelejä

herään liian myöhään
narnian viimeistä taistelua ei pysty voittamaan
ei tästä tule mitään
paitsi se soittajatyttö jonka perään kysellään aina
että mitä se tekee ja seurusteleeko kukaan sen kanssa ja huolehtiiko se itsestään kun ei äskenkään syönyt samaan aikaan kuin muut
soundi on hyvä
pitää intonaatiota vielä kehittää
sforzandopaikoissa vire katoaa helposti

syön minä jäätelöä salaa kotona








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

sano jotakin