niin sitä tulin vaan tänne sanomaan että tuolla sataa lunta mun kumiteräsaappaille eikä mikään tunnu enää miltään
ja sitä että hyvää vauhtia muutun jyrätyksi
ja hautaudun tänne, kumisaappaineni lumen ja harmaan lammasviltin alle olmeilemaan
leikkasin mun tukan pois ja annoin tukkojen tippua lattialle
elomme vaelluksen keskitiessä
ma harhaelin synkkää metsämaata
polulta oikealta poikenneena,
sanotaan jumalaisessa näytelmässä.
oon päätynyt ytimeen,
tai ainakin lähemmäs sitä kuin koskaan.
siihen maisemaan, josta ne kaikki väreilevät kuvat ja se sama tyhjyyden tunne tulevat
ja niihin ranskalaisten viivojen perässä lukeviin lauseisiin, joista tässä koko hommassa nyt ihan salee on kysymys
kumpa voisin jäädä ja miettiä
mutta ei
on jatkettava työtä ja noustava
ja siitä mun pitäisi kiittää
istua alas ja sanoa että kiitos
kiitos
mutta sormet on ristissä kun sanon sen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
sano jotakin