23. tammikuuta 2012

71

kuulen kuinka kylpyveden viimeiset pisarat putoavat hanasta sameaan veteen.
kirkas valo häikäisee silmiä, enkä voi uskoa sitä todeksi:
leukaperiäni ei kiristä.
hiukseni eivät ole enää likaiset.
kaikki mustelmat ja ruvet näyttävät pehmeämmiltä siinä paljastavassa valokeilassa, joka muuttaa ihon kuullottuneeksi sipuliksi.
enkä näe ympärilläni ketään muuta ihmistä.
olen täällä yksin.
cd-levyn urat kuluvat jossain kaukana, piano soittaa monimutkaisia ja jännittäviä sävelkulkuja.
hengitän nenän kautta ulos hitaan, apeaisen ajatuksen.
olen helpottunut nähdessäni sen purkautuvan, vaikka se jääkin vain kiinni oikeaan solisluuhuni.
voin sohaista sen pois ihan helposti.
tai puhaltaa.
problem solved.
welcome to the next level.

suomeen valitaan uutta presidenttiä, käteni hikoavat aina kun teen jotain, radiosta tulee auto-tunetettua musiikkia, joudun hieromaan aivonystyröitä seinään että ne toimisivat, apeaista ei nyt näy ja tarvitsen ruokaa mutta avokadot ovat loppu.
en voisi olla enempää ulkona kaikesta enkä enää vähemmän kylmissäni, vaikka sisällä on kaksikymmentä astetta lämmintä.
vajoan vajoan vajoan, näen unia joihin herään säpsähtäen yhtäkkiä kauhuissani, ihmiset ohittavat minut viiden metrin päästä, ne ovat matkalla jonnekin mistä minä en tiedä mitään, haluan paeta kylpyammeeseen taas ja nähdä kaikkien muotojeni ja kasvonpiirteideni rauhoittuvan ja pehmenevän, sulavan hymyyn ja ajattelemattomuuden keskipisteeseen.
tunnen suurta onnea siitä, että kaikki on valmista, en tuijottele kelloa, ja kun lopulta irrotan tulpan ja päätän lopettaa tämän hetken, ihmiset ovat ehtineet näyttää avoimesti tunteensa ja kertoa ajatuksistaan, puhuneet suoraan ja olleet vaatimattomia, ja minusta on vain niin vähän jäljellä nyt, ikkunoiden takana on pimeää, pimeää kuin vaatekomerossani.

onneksi ovat kylvyt, veden tipahtelu ja ammeen laita jonka taakse kätkeytyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

sano jotakin