120

"mutta tädit olivat kahden vaiheilla

sillä eihän tässä millään olisi ehtinyt retkelle, 

kun täti ruskealla oli piparkakun paisto, 

ja täti vihreällä päärynät poimimatta, 

ja täti sinipunainen pelkäsi, 

ettö järvellä käy kova aallokko." 

-elsa beskow 

119

kirjoitin tänään mustalla tussilla vessan seinään että 

elämä on aivan kauheaa 

haluaisin kutoa mattoa 

ja lukea pentti saarikoskea samaistumatta

118

mitä mietin tässä tänään tuijotellessani kylpyhuoneen kaakeleita hiukset leijonanharjana ja kasvot koruttomina ja suklaanäppyläisinä
niin
mietin että 

olen oikeastaan ihan kiva.
kyllä minun kanssani voi ainakin vähän aikaa olla.
olen oikeastaan ihan hauskakin aina välillä silloin kun en yritä olla liian hauska.
olen myös melko taitava asioissa, joista pidän.
ainakin olen yrittänyt tehdä paljon töitä, vaikka välillä onkin laiska olo ja tulee huonoja tekosyitä, sellaisia kuten esimerkiksi vessahätä jota olisi voinut pidättää vielä paljon kauemmin.
mutta nekin, jotka ovat huipulla, tekevät yllättävän usein niin.
sorrun ihan normaaleihin asioihin.
niinhän?
kyllä minä nyt olen ihan ok.
ihan varmasti.
ja työnteko palkitaan.
sehän on luonnonlaki.
ja pienestäkin työnteosta voi saada pienen palkinnon.
vaikka mitalin tai karkkipussin.
tai halauksen - sehän on juuri niin?
ainahan se menee niin?
jobin kirjakin on vain satua, ei se perustu tositapahtumiin.
se on vain huijausta, jolla saataisiin ihmisiä kannustettua pessimismiin.

olen ihan likainen, vaikka käyn joka päivä suihkussa.
olen alkanut säilyttää laukussani meikkivoidetta, mutta en koskaan laita sitä.
antaa olla.
olen minä oikeastaan ihan kiva.
ja ihan hyvä.
ihan kehityskelpoinen.
sellainen ohjeidenkuuntelija joka yrittää parhaansa paitsi jos väsyttää.
tai tahtoo esittää että väsyttää vaikkei väsytä.

joojoo
joo

117

olin ihan varma että tämä olisi viimeinen kerta niistä kaikista, että loppu olisi tullut.
mutta se kadulla riehuva hullu mies olikin parlamenttitalon parvekkeella ja lähestyi juuri presidenttiä aseen kanssa

ei se ollutkaan minun perässäni
kävelin kotiin mieli kepeänä ja pidin radion kiinni, etten vain kuulisi miehen olevan yhä vapaalla jalalla
yritin pitää itseni kasassa ajattelemalla erilaisia jazz-sointuja ja niiden asteikoita.
c-alt pyöri päässäni kuin jokin koodi jolla estäisin murhaajaa enää lähestymästä ja jolla pidin ovet lukittuna

ja puolivälissä kasvojen pesua tajusin vain huijaavani itseäni.
olin ehkä syönyt huonosti, jokin vitamiini oli jäänyt saamatta, tai ehkäpä ne olivat kivennäisaineet, en noista oikein tiedä.
odotin ja odotin, eikä kukaan soittanut ja kertonut järkyttyneenä parlamenttitalon olevan tulessa ja tuhansien henkivartijoiden kuolleen.
sitten avasin tv:n eikä sielläkään ollut mitään.
sitten avasin radion ja siellä soi vain gangnam style, ei yhden yhtä murhauutista lähimaillakaan.

katu ikkunan takana näytti samalta, valkeanharmaalta lakritsijäätelölusikalliselta
ja pystyin jälleen hengittämään kun tajusin että kaikki olikin vain unta, jälleen sen saman roskalaatikon sisältöä
sitten nukahdin ja pidin silmiä kiinni hamaan vuosisadan loppuun
tai siltä ainakin tuntui


aurinko nousee helsingissä kello seitsemän nolla yhdeksän 

116

kun seison suihkun alla kasvot kohotettuina ylöspäin kohti vesivirtaa, mietin että mitä jos jokaisesta kasvoilleni osuvasta pisarasta lävistäjä lävistäisi metallisen pallon kasvoihini juuri siihen kohtaan, mihin pisara olisi pudonnut.
lopputulos olisi uudenlainen ja shokeeraava, myös ehkä aika pelottava.
mietin myös, kuinka paljon se mahtaisi sattua.

Teemu Viinikainen Trio – Vaellus

115

heräsin ja mieleeni alkoi tulvia kaikenlaisia roskia, joita pienet jäniksenpoikaset olivat harjanneet aivojeni perukoilta ahkerasti koko yön. 

"mitä ihmettä?"

"annan sinulle pistoolin."

"miksi?"

"lähdet taas metsästämään papukaijoja."

"mistä löydän papukaijoja, eihän niitä elä villinä suomen luonnossa?"

"kyllä niitä elää, etkö muista?" 

"hämärästi ehkä, mutta... en minä osaa." 

"se on ihan helppoa. 

papukaijan tunnistaa aina sen äänestä. 

papukaijat myös tulevat helposti lähelle, usein jopa olkapäällesi. 

niitä on metsissä, kaupungeissa, usein jopa sisätiloissa." 

"millainen ääni niillä sitten on?" 

"hyvin monet hokevat jompaakumpaa kahdesta asiasta." 

"jännittää, mitä ne oikein sanovat? 

en muista aikaisemmista metsästyskerroistani mitään." 

"no, minäpä kerron."

1. sinustaeiolemihinkäänsinustaeiolemihinkäänsinustaeiolemihinkäänsinustaeiolemihinkäänsinustaeiolemihinkään

2. 

aikaloppuuaikaloppuuaikaloppuuaikaloppuuaikaloppuuaikaloppuuaikaloppuuaikaloppuuaikaloppuu

114

elämä on kylmempää kuin siperian karhun peräpää
herään ja nukahdan
yksin
nyt menen pois, tekemään juustovoileipiä
jotka tuottavat hetken hurmaa
keho, joka kuolee aitojen tunteiden puutteeseen
onneksi on rutiinit, kalenterit ja kaikki asiat, joissa on kehityttävä
sillä minä teen