(joinakin päivinä ei ole sanoja.
silloin täytyy turvautua muiden kirjoittamiin.)
minä, oma vankini, sanon näin:
elämä ei ole kevät, vaaleanvihreään samettiin puettu,
eikä hyväily, jonka saamme harvoin,
elämä ei ole päätös lähteä
eikä kaksi valkoista kättä, jotka pidättävät
elämä on ahdas kehä, jonka vankeja olemme
näkymätön piiri, jonka yli emme koskaan astu,
elämä on läheinen onni, joka kulkee ohitsemme,
tuhannet askelet, joita emme kykene astumaan
elämä on halveksua itseään
ja maata kaivon pohjalla hievahtamatta
ja tietää, että ylhäällä paistaa aurinko
ja ilmassa lentävät kultaiset linnut
ja nuolennopeat päivät kiitävät ohi
elämä on viitata lyhyet hyvästit
ja mennä kotiin ja nukkua
elämä on olla muukalainen itselleen
ja uusi maa jokaiselle muulle, joka tulee
elämä on laiminlyödä oma onnensa
ja työntää luotansa ainoa hetki
elämä on uskoa olevansa heikko eikä tohtia
-edith södergran
voi, kunpa olisin vielä hieman ehjempi ja kunpa sotajoukkoni olisivat järjestäytyneet nykyistä paremmin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
sano jotakin