26

"minua ärsyttää." 
"mikä?" 
"se, että spontaaniuteni pilkahtelee aina välillä puheessani. 
se saa minut miettimään, että jos olenkin oikeasti spontaani." 
"mitä sitten jos oletkin?" 
"se tuntuu typerältä. 
haluaisin olla sellainen ihminen, joka puhuu vähän mutta asiaa." 
"tiedätkö, minusta sellaiset tyypit ovat useimmiten enemmän tylsiä kuin ihailtavia." 
"kuinka voit sanoa noin? 
silloin kun, spontaanius tulee esiin, useimmiten vain ärsytän kaikkia." 
"tuo ei ole totta. 
ja todennäköisesti ihmiset pitävät sinusta enemmän spontaanina kuin tuppisuuna." 
"mistä sinä sen tiedät?" 
"koska ihmiset pitävät sinusta eniten... no, sinuna. 
ei missään muussa ole mitään järkeä. 
se olisi väärin, jos asia ei olisi niin." 
"olet ehkä oikeassa. 
se vaatii vain aikaa. 
tarvitsen aikaa siihen, että opin." 
"opit mitä?" 
"sen, että jokaista sanomaansa lausetta ei tarvitse pyytää anteeksi. 
sen, että minulla on oikeus ajatella mitä haluan ja sanoa mitä haluan. 
järjellä ajateltuna tietysti. 
en saa kontrolloida itseäni." 
"tuo on totta." 
"viime tiistaina minulle tuli hirveän paha olo niistä kolmesta suklaapatukasta, jotka hätäpäissäni nälkääni söin." 
"entä sitten?" 
"mietin syömistäni koko ajan. 
se on vähän huolestuttavaa, mutta olen varma, että selviän siitä ja että se on loppupeleissä ihan tervettä." 
"vaikutat ainakin siltä, että pystyt nyt huolehtimaan itsestäsi paremmin. 
palapeli alkaa olla kasassa." 
"siitä puuttuu vielä pari palaa. 
valitettavasti." 
"no lähdetään sitten heti etsimään niitä." 
"mistä muka?" 
"en tiedä. 
hauskaa onkin, ettei kukaan tiedä." 
"tuota... en ymmärrä." 
"ei sillä ole väliä. 
levy loppui, laita uusi. 
vaikka teitur. 
tai ei, sittenkin architecture in helsinki. 
siinä on enemmän hassuja ääniä. 
ai niin.  
onko sinulla vielä teetä?" 




Architecture in Helsinki - Maybe you can owe me