29. toukokuuta 2011

39

viikonloppuna pääsin vieraille kallioille. 
ja moniin muihinkin paikkoihin. 
tuntui kuin olisi ulkomailla. 
ja enemmän kuin koskaan elossa. 

pimeinä öinä voimalaitoksen valot loistavat. 
istumme kallioilla. 
meidän pihalla on varis joka sanoo jotain ihan väärää. 
kerrostalon etuovella on suuteleva pari, kun nousemme autosta. 
näen haagan ja vantaan. 
en edes muista kuinka monen exän pihassa kävimme kääntymässä. 

bändi soittaa. 
viime hetkellä poninhäntäinen mies tunkee kameran linssin eteen. 
laulaja heittelee kitaraansa yhtä sekavasti kuin vantaan eriväriset rivitalot. 
kiipeämme valtavalle mäellä ja mietimme, missä kulkee helsingin ja espoon raja. 
lenkkeilijöitä ja auringonlaskua on paljon. 
otan esitteen nimeltä homo-, lesbo- ja binuoren vanhemmille. 
kysyn kommunisteilta mitä he ajavat. 
kato netistä. 

kirpputorilla myydään sadan euron farkkuja viidelläkymmenellä sentillä. 
raitiovaunusta astuvalla miehellä on ruusu. 
mietin kuinka onnelliseksi joku kohta tulee. 

valtava hiekkaranta. 
pimeää ja kylmää vettä. 

kirjoitan lisää viikonlopusta sitten kun aikaa on lisää. 
lauseessa oli kaksi kertaa sana lisää. 

'














1 kommentti:

  1. mieki kävin kiasmassa ja sain lätkiä tohon magneettihommaan ties kenen lappuja (siis meiän luokkalaisten) koska oon niin pitkä että yllän ylemmäs ku missä niitä oli paljon :D

    VastaaPoista

sano jotakin