21. huhtikuuta 2011

12

tätä se on kun aina on tää superkuulas fiilis kuin ois perjantai. 
koska tänään on satavarmasti perjantai, vaikka oikeasti on torstai, ja jos joku yrittää minulle väittää että on torstai, niin ei.
ajat sitten niskaan levinnyt nuttura.
vanha puvuntakki, jonka hihaan on jäänyt kuukauden vanhaa verta.
mysli jälleen kerran, vaikken oikeasti edes pidä myslistä.
jotenkin sitä aina vaan sortuu syömään.
tuliskojokukivaleffatelkkaristaaiei -fiilis.
junassa istuva mummo joka on fiiliksissä siitä että kokee asioita ensimmäistä kertaa.
ylimääräinen pyörälenkki rantatiellä.
ihan oikeita jazzbiisejä ihan oikeasti soitettavaksi.
(laittaisin tähän sydämen jos se ei sotisi blogin kielenkäyttöperiaatettani vastaan.)
(kuulostipa kieltäytyvältä ja hurjalta ja tyhmältä.)
naurun helmeilyä studion pyörivillä tuoleilla ja kadonneiden kaiuttimien keskellä.
vastaantulevan puolitutun iloinen hymy kun sanon moi.

kaksi kangaskassia, saksofoni, käsilaukku ja järjestelmäkamera.
kädet tulevat kipeäksi ja mustat legginssit menevät likaiseksi kun nostelen tavaroita auton takakonttiin.
kotona jääkaappi on täynnä pääsiäisruokia.
katsomme äidin kanssa lehdestä, mikä on nyt muotia.

tämä on se kaatuvan kissapyramidin svengi 




                                kun kissapyramidi kaatuu lopullisesti, se ei ehkä enää nouse




siksi se eikä mikään muukaan saa kaatua.
toisinaan minun olisi parempi olla hiljaa.
jokainen lause tuntuu turhalta ja väärältä.
missä vaiheessa olen alkanut pohtia jokaista sanaa jonka suustani päästän?
miksi minun pitää pelätä että sanon harkitsemattomuuksia?
miksi tuntuu siltä että ihmiset kiinnittävät huomiota siihen mitä sanon vaikka todellisuudessa eivät?




Joensuu 1685 - Crystal light

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

sano jotakin