11. huhtikuuta 2011

1

aamuyöllä oksensin vadelma-mustikkarahkaa.
aamulla makasin vuoteessa hiukset sekaisin ja totesin että taidan olla sairas.

katsoimme äidin kanssa puutarhaetsiviä ja join mehua.
söin tänään tasan yhden leivän.
sen päällä oli kurkkua.
laitoin tekstareita:
en pääse tänne enkä tuonne.
olen pahoillani.

kirjoitin 150 sanan työpaikkailmoituksen englanniksi.
se tuntui jo liian raskaalta.
päätin että huomenna jaksan ehkä kerätä kaikki taakse tippuneet lehdet ja ryhtyä tekemään tekemättömiä töitä.

toistaiseksi jaksan vain pitää spotifya päällä.


eilen illalla lähdin roadtrippaamaan tuntemattomille metsäteille ja sataman tutkimattomille kallioille.
auton cd-soittimessa pyöri raappana ja leevi and the leavings.
kuvasimme kaiken videokameralla.
video on täynnä lähinnä heiluvaa kuvaa ja huutoja:
this is totally awesome!
lisäksi opin että en asu korvessa.
illan pimetessä satamalaiturille kuvastuivat siluetit ja järjestelmäkameran akku ihme kyllä kesti.
eväinä meillä oli coca-colaa ja suklaakeksejä.
kuvaajamme söi melkein kaikki.
löysimme myös lentokentän jossa oli oikea kävijälaskurikin.
sääli vain että huussiin ensimmäisenä juossut henkilö onnistui menemään reiästä läpi.
kannessa oli särö.
tight ass shit.

ihan niin kuin jossain muuallakin.

keskusteluja.
unta.
monenkin tunnin ja kahvikupin jälkeen väsyttää.
painostava tunne vatsassa.
haluaisin katsoa buzz aldrinia.
ehkä katson sitä huomenna jos en nuku.



                                                            Crystal Fighters - Swallow

2 kommenttia:

  1. Ihana tuo kuva, vaikka näytänki siltä, että näytän keskaria. Ripaus anarkiaa toimii usein. Musta on parasta, että alotit uudelleen!

    VastaaPoista
  2. kiitos! vaikka mulle ei tapahdukaan hirveesti mitään ja miun elämä on pienentyny pieniä asioita huomaavaksi rusinaksi. laiton ton kuvan myös taustakuvaksi, kun se on vaan niin hieno : >

    VastaaPoista

sano jotakin